< Takaisin

UUTISIA 1.11.2005

Muutos RoHS-direktiiviin:
kiellettyjen palonesto- aineiden määrä väheni

Elektroniikan 3K-tehdas

RoHS-direktiivi (2002/95/EY) rajoittaa tiettyjen bromipitoisten palonestoaineiden käyttöä sähkö- ja elektroniikkalaitteissa. Rajoitettavat yhdisteet ovat PBB- ja PBDE-yhdisteet. DekaBDE on paloestoaine, jota käytetään elektroniikkalaitteissa palonestoaineena muun muassa elektroniikkakomponenttien kotelomateriaaleissa, liittimissä, kaapeleiden eristemateriaaleissa ja piirilevyissä. DekaBDE kuuluu PBDE-yhdisteisiin ja on siis tähän asti sisältynyt kiellettäviin aineisiin. 13.10.2005 EU:n komissio antoi kuitenkin päätöksen, jonka mukaan poikkeuksena PBDE-yhdisteiden käyttörajoitukseen dekaBDE sallitaan. DekaBDE:n ympäristö- ja terveysvaikutuksista tehty riskien arviointi on osoittanut, että dekaBDE voidaan toistaiseksi jättää direktiivin rajoittamien palonestoaineiden ulkopuolelle.

Muutos tarkoittaa sitä, että sallittujen bromipitoisten palonestoaineiden määrä lisääntyi. Ilman komission muutospäätöstäkin RoHS-direktiivi ei esimerkiksi rajoita laajalti piirilevylaminaateissa palonestoaineena käytetyn TBBA-yhdisteen käyttöä.

    Kiellettävät bromipitoiset palonestoaineet ovat siis täten:

  • PBB-yhdisteet (polybromibifenyylit), joihin kuuluu:
    o Deka-BB eli10-BB (dekabromibifenyyli)

  • PBDE -yhdisteet (polybromidifenyylieetterit), joita ovat:
    o PentaBDE eli 5-BDE (pentabromidifenyylieetteri)
    o OktaBDE eli 8-BDE (oktabromidifenyylieetteri)

  • Sallittuja bromipitoisia palonestoaineita ovat:

  • TBBA eli tetrabromibisfenoli A

  • dekaBDE eli 10-BDE (dekabromidifenyylieetteri)

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätystä säätelevä WEEE-direktiivi edellyttää, että sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätyksen yhteydessä kaikki bromattuja palonestoaineita sisältävät muovit tulee poistaa ja käsitellä erikseen. On kuitenkin hyvä huomata, että WEEE-direktiivi edellyttää kaikkien kooltaan 10 cm2 suurempien piirilevyjen erilliskäsittelyä.

Elektroniikkavalmistajan tulee varmistua, että 1.7.2006 jälkeen markkinoille saatetut sähkö- ja elektroniikkalaitteet sisältävät vain sallittuja palonestoaineita. Tuotteen palonestoaineiden koostumus on yksinkertaisinta selvittää varmistamalla asia materiaalitoimittajilta. Tuotteen materiaalianalyysiä harkittaessa tulee ottaa huomioon, että alkuaineena bromi voidaan analysoida elektroniikkamateriaaleista useallakin eri analyysimenetelmällä. Sen sijaan sen selvittäminen, onko kyse nimenomaan kiellettävistä bromiyhdisteistä, vaatii tyypillisesti kustannuksiltaan kalliimpien analyysimenetelmien soveltamista.

Linkkejä

* Komission päätös (L 271/48): DekaBDE sallitaan

* RoHS-direktiivi (2002/95/EY)

* WEEE-direktiivi (2002/96/EY)



Lisätietoja

Elina Havia
Projekti-insinööri
Gsm. 050 461 5572
Fax. 015-525 0257

< Takaisin